Intiaanikesä '15

Hau!

Heinäkuun 30. päivä on viimeistään aika haudata sotakirveet. Silloin intiaanipäällikkö Istuva Susi on kutsunut kaikki Oriveden Eräsusien partiolaiset kesäleirille Längelmäen Päivölään.

Leiri alkaa  torstaina, 30.7. ja kestää sunnuntaihin 2.8. asti.

Leirin varsinainen ilmoittautumisaika on päättynyt. Jälki-ilmoittautuminen on vielä mahdollista. Jälki-ilmoittautuneille leirin hinta on 50€ mikäli osallistuu koko leirin ajan. Osaksi aikaa tuleville hinta on hivenen pienempi. Jälki-ilmoittautuminen tapahtuu ottamalla yhteyttä suoraan leirin johtajaan (Ville Nummela, 050-5292129)

Kesäleirimme järjestetään jo tutuksi tulleessa leiripaikassa, Längelmäen Päivölässä (Längelmäen Kirkkotie 565). Kokoonnumme torstaina 30.7. klo 16:00 kololla (Latokartanontie 5), josta matkaamme kimppakyydein leiripaikalle. Leiri päättyy Päivölässä sunnuntaina 2.8. klo 14:00.

Leirillämme ohjelma on partion tämän vuoden ohjelmapainotuksen (kulttuurit kohtaavat) mukaista, kuten leirin nimestäkin voi päätellä. Sen lisäksi meillä on (ehkä jo totuttuun tapaan?) paljon vesipainotteista ohjelmaa mm. melomisen ja purjehtimisen muodossa. Mikäli leiriläiseltä löytyy sopivankokoiset pelastusliivit niin ne onkin hyvä ottaa mukaan. Mikäli ei satu löytymään, niin se ei kuitenkaan ole ongelma.

Leirillä majoitumme leiriteltoissa, joissa on 4-9 partiolaista yhdessä teltassa. Mikäli leiriläisillä on toiveita telttakavereiden suhteen, niin ne olisi hyvä kertoa ennen leiriä suoraan leirinjohtajalle.

Ohjelma tapahtuu pääasiassa ulkotiloissa, joten sen mukaiset varusteet mukaan (riittävästi vaihtovaatetta).

Kännykän voi ottaa mukaan, mutta kannattaa huomioida että kännykät kerätään leiriläisiltä leirin alussa talteen joten kiireellisissä tapauksissa leiriläisiin saa parhaiten yhteyden leirinjohtajan kautta.

Leirillä on maittava ja runsas ruokatarjoilu, joten omia eväitä ei tarvitse mukaan ottaa. Jokin pieni karkkipussi tms. voi olla leiriläisellä kiva olla, mutta suuria määriä herkkuja ei ole suotavaa mukana olla. Energiajuomat on leirillämme kielletty.

Pakolliset varusteet (selvästi nimikoituna):

  • makuupussi, makuualusta
  • ruokailuvälineet kangaspussissa (syvä lautanen, muki, lusikka, veitsi, haarukka)
  • reilusti erilaisiin säätiloihin sopivia vaihtovaatteita
  • peseytymisvälineet: pyyhe, saippua, hammasharja ja -tahna
  • uimapuku
  • sadeasu ja kumisaappaat
  • puukko
  • tasku- tai otsalamppu
  • työskentelyyn sopivat hanskat
  • partiohuivi
  • muistiinpanovälineet
  • henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet, lääkkeet, yms.
  • hyttysmyrkkyä
  • pelastusliivit jos omistaa

Ugh, olen puhunut.

Lisätietoja leiristä saa leirinjohtajalta (Ville ”Istuva Susi” Nummela, 050-5292129)