Oriveden Eräsudet ry:n vuosikokous pidettiin pe 8.2.2013 klo 17.30
Oriveden seurakuntatalon kokoustiloissa.

Kokouksessa käsiteltiin normaalit sääntömääräiset asiat, kuten vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vahvistaminen ja vuoden 2013 toimintasuunnitelman talousarvion hyväksyminen. Lippukunnanjohtajaksi vuodelle 2013 valittiin Kitti Halmejärvi, lippukunnan apulaisjohtajaksi Mikael Latva, rahastonhoitajaksi ja viestintävastaavaksi Ville Nummela, koulutusvastaavaksi ja sihteeriksi Harri Halmejärvi, Kalustonhoitajaksi Maunu Mäntylä ja hallituksen jäseneksi Anni Sipura.

Lippukunnan jäsenmaksuksi vuodelle 2014 päätettiin 10 €, ja päätettiin valtuuttaa Suomen Partiolaiset keräämään jäsenmaksu. Lisäksi päätettiin tukea piirileirille lähtijöitä siten, että lippukunta maksaa lapsijäsenten leirimaksuksta 45%. Päätettiin myös tehdä lippukunnan leirille lähtijöille omat leirihuivit.