Retki Siikanevalle 19.9 Perinteinen lippukunnan syysretki suuntautuu tällä kertaa Siikanevalle. Kierrämme sudenpentuikäisten kanssa Pikkulatosaaren reitin joka on n. 2,5 km. Kierrämme reitin vastapäivään jolloin loppupäässä reittiä on Vähäjärvenmaan tulentekopaikka. Siellä paistamme vaikka (omia) makkaroita ja suoritetaan osa ohjelmasta, osa suoritetaan matkalla. Perheet tervetulleita mukaan, mikäli mukaan lähtee hyvin pieniä lapsia, voivat he oikaista tulentekopaikalle p-alueelta reittiä myötäpäivään n. 400m. Lähtö kololta klo 12 tai vaihtoehtoisesti omin neuvoin eteläiselle p-alueelle n. klo 12.30. Seikkailijat lähtevät kololta klo 9. (tieltä 66 kääntymällä Siikakankaantieltä Ollinkiventielle josta etelään n. 2 km jonka jälkeen on viitta länteen p-alueelle Santakankaalla) Paluu kololle n klo 17 (jos on kimppakyytiläisiä) Varustus: omat eväätLue lisää →

Lippukunta järjestää kynttiläkulkueen itsenäisyyspäivänä. Lähtö on klo 16:30 Yhteiskoulun pihasta. Sieltä siirtyminen hiljaisena kulkueena hautausmaalle, johon kulkue päättyy n. klo 17:30. Perheenjäsenet ja sukulaiset ovat tervetulleita mukaan kulkueeseen. Omat kynttilät ja lyhdyt mukaan! Muistakaa myös säänmukainen vaatetus ja partiohuivi (niillä joilla on).Lue lisää →

Lippukuntamme joulujuhla ja lupauksenantotilaisuus 10.12.2013 seurakuntatalon salissa klo 18.00. Partiolupauksen annettuaan uudet sudenpennut saavat partiohuivit. Muilla ikäryhmillä on merkkienjako. Partiolaiset pukeutuvat partiopaitaan. Mikäli partiolaisella ei ole partiopaitaa pukeudutaan tummansiniseen kuviottomaan pitkähihaiseen paitaan. Tervetuloa! Syksyn toimintamme päättyy joulujuhlaan. Tammikuussa aloitamme koloillat viikolla kolme.  Lue lisää →